tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vakiotoimittajien pidennetty pääsiäisloma


1. Matti Nykänen hämmästyi: Facebookissa yllätyssivu (MTV3)

" Olisi hyvä informoida henkilöä, josta tällaista tehdään. En lähde sormella osoittamaan ketään, sillä olen positiivisella miellä liikkeellä tämänkin asian suhteen. Ei tässä lähdetä pöydälle pomppimaan"

Näyttäkää minulle se modernin ajan nelinkertainen olympiavoittaja, jolle ei ole Facebookiin fanisivua tehty.



Shokkiwau: Pääsiäisenä tehtiin värjätyistä sulista, kreppipaperista ja pajunoksista vitsoja!



Tiettävästi myös Kiteen ja Hangon poliisit tekivät liikenteenvalvontaa.



"Onko se paljon vai vähän? Ainakin se on hiukan enemmän kuin esimerkiksi vadelman vuosisato Suomessa tai suurimpien ruotsinlaivojen paino tyhjänä."

Hellyttävää, että valtakuntamme virallinen totuus, Helsingin Sanomat, on alkanut käyttää sanaa kakka. Khihihi.




Virpiin, Sirpaan, Helenaan ja Einoon. Teemuun ja Sakariin ei niinkään, mutta Juhani ja Ritva aina välillä uskovat sen juttuja.



Apua!!1!!!1111


7. Moninaisista taustoista tulevat varusmiehet ovat rikkaus (Ruotuväki)

"Selvitys monimuotoisuudesta Puolustusvoimissa on osa EU:n osittain rahoittamaa Yhdenvertaisuus etusijalle (YES) -hanketta."

Selvästikin siis todella neutraali ja avoimista lähtökohdista lähtenyt selvitys, jonka tulos oli onneksi se, että moninaisista taustoista tuleminen on rikkaus!



"Ihan ilmaiseksi ravintolan henkilökuntaan kuuluvan mieshenkilön ei tarvinnut entistä Kalifornian kuvernööriä palvella auton pysäköinnissä. Autostaan nousemisen jälkeen Schwarzenegger kaivoi lompakostaan 50 dollarin setelin ja antoi sen tipiksi."

Tämän uutisen ansiosta tästä iloisesta asiasta saa nauttia ravintolan henkilökunnan lisäksi koko Suomen kansa :).





maanantai 9. huhtikuuta 2012

Miksen minä pääse kesätöihin lehdistöön?

Pääsiäisen ajan top5 uutiset, ole hyvä!

Onhan se hyvä, että tästä suomalaista yhteiskuntaa järisyttävästä uutisesta tiedotetaan myös meille, joita ei Salatut elämät -sarja kiinnosta. Suomessa on noin miljoona ihmistä, jotka seuraavat Salatut elämät -televisiosarjaa päivittäin. Se tarkoittaa sitä, että meitä joita tuo sarja ei kiinnosta pätkääkään, on noin neljä miljoonaa suomalaista. Voinemme olettaa, että tuo 20% kansasta joka kyseistä sarjaa katsoo, on saanut tiedon tästä uutisesta ihan sarjaa katsomalla. Kenelle tämä uutinen on siis suunnattu? Noh, tietenkin meille 80% suomalaisista, jotta tiedämme mistä Salkkareita katsova enemmistö keskustelee taas huomenna työpaikan kahvipöydässä.



"Hyvät matkustajat, saavumme Jyväskylään poikkeuksellisesti etuajassa."

No huh, uskomaton kuulutus! Uskomaton uutinen!


3. Google muistaa Elias Lönnrotia logossaan (Taloussanomat)

"Aikaisemmin Google on logossaan huomioinut Suomen itsenäisyyspäivän."

Mitähän ne meistä ajattelee? Iik! Nuo doodlethan näkyvät vain meille suomalaisille ja googlellahan taitaa olla kymmeniä työntekijöitä Suomessa. Uskomatonta, että huomioivat jopa Suomen itsenäisyyspäivän! Meinataankohan nykyisin joka viikko tehdä uutinen kansallisesta doodlesta?


4. Aamulla alkaa sataa lunta (Aamulehti)

"Lunta tulee pari senttiä."

"Kuolleiden joukossa olivat muun muassa ylihärmäläinen Maria Panula ja hänen viisi lastaan"

Ajankohtaisuus on aina hyvä. Ymmärrän kyllä, että Titanicin uppoamisesta on sata vuotta, mutta huomauttaisin samaan hengenvetoon, että Titanicin uppoamisesta on sata vuotta.


Lopuksi hieman huumoria, tällä kertaa kuvien muodossa.